Tulia tehden

Kesäinen tuoksujen sekoitus kehossa ja hiuksissa-vähän savua, vanhaa hirsisaunaa, saunapuhtautta. Voiko olla parempaa oloa, rentoutunut ja raukea.Olo on niin raukea, että silmäluomia painaa.

Minä olen tulentekijä. Pidän tulen tekemisestä, puiden hakemisesta ja sopivan pienten, ensimmäisten kalikoiden haeskelusta. Jos sopivia kalikoita ei ole, tartun kirveeseen. Kirves pysyy sen verran kädessäni, että saan tulet tehtyä. Pidän tuohen asettelemisesta kalikoiden alle ja sen sytyttämisestä. Yhdellä tikulla. No,jos puut ovat kosteita, saattaa siinä mennä toinenkin tikku.

Tulen tekeminen on rauhoittavaa ja lepuuttavaa puuhaa. Puuhastella vielä viileässä saunassa tai nuotiopaikalla. Vanhoissa saunoissa vesikin lämmitetään padassa eli sytytellään kahdet tulet. 

Tulen sytyttyä kunnolla sen rätinää on mukavaa kuunnella. Kun ei kuulu mitään muita ääniä kuin liekkien humina ja rätinä. Jo vähän lämmenneeseen saunaan nousta lauteille loikomaan ja hitaasti lämmittelemään lihaksia ja vain kuunnella tulta. Työpäivän päälle uni meinaa yllättää, melkein lipuu unihattaroille.

Huomenna on jo syyskuu ja uimavedet ovat viilenneet. En pelästy sitä, vaan astelen laiturille ja muutamat portaat alas veteen. Uin pienen lenkin, ensimmäisellä kerralla hengitys kertoo lammen viileästä vedestä. Aurinko paistaa täydeltä terältä, mutta ilmassa tuoksuu syksy ja se tuntuu kirpakkuutena vedessä.

Viime syksyltä muistan saunahetken lokakuussa lammen rannalla. Illat olivat jo hyvin pimeitä, vain hirsisaunassa oli valo.Muita valoja ei näkynyt lähimaillakaan, vain metsä huokui tiivistä tummuutta. Mistään ei kuulunut ääntäkään, vain saunan puhinat ja pöhinät. Kuumuus huursi ikkunat. Löylyttely pimeän keskellä kuumassa, hämärässä saunassa oli ainutlaatuinen kokemus. Tuntui, kuin olisin siirtynyt ajassa taaksepäin.

Sen haluan kokea tänäkin vuonna.

Illan levollisuus

         

                    Sammalen alla
                    virtaa ääneti puro.
                    Kuuntelen sitä.
                    Kohta minusta tulee
                    läpikuultava, tyyni.

                    Ryokan

Aamu oli kaunis

Minä sitten nautin noista usvaisista aamunäkymistä. Kunpa saisin katsella usvaista maisemaa aamukahvipöydästäni. No, näen sitä työmatkoilla ja se jaksaa vangita katseeni  salaperäisellä tenhollaan. Mikä siinä onkin niin kiehtovaa?

Esteettiset näkymät tuovat hyvää mieltä ja rentouttavat. Varsinkin työmatkalla silmää viehättävät maisemat ovat sopiva siirtymävaihe työstä kotielämään. Ajatus siirtyy pehmeästi omaan elämään. Olen todella onnekas, voisihan työmatka kulkea yksitoikkoista moottoritietä.

Maalaismaisemissa ei ole ruuhkaa, pahin vaara taitaa olla tielle loikkaavat peurat, rusakot tai ketut. Tai ne pienet piipertäjät, myyrät ja hiiret. Jopa kärppä on kipittänyt tien yli pariin otteeseen. Eläinten kohtaamisista tiellä olen selvinnyt vain jalkaa kaasulta nostamalla. Niin, minä olen se kuski, joka väistää ja vähentää vauhtia  pienenkin piipertäjän nähdessään. Vähäliikenteisellä tiellä ei ole juuri takanatuleviakaan, joten heitä ei tarvitse varoa.

Harmittelen jopa auton alle jääneitä sammakkoja. Höpsöä ehkä, mutta minkäs sille voi. Eläinteemaan sopien päätteeksi yksi Jack  Kerouacin  kuutamohaikuista:



              Eivät välitä,
              sammakot, kuutamosta --
              vain löhöilevät

Kilttikö?

Päivän kohtaaminen nuoren naisen kanssa sai mietiskelemään kiltteyttä. Kyseinen nuori nainen on empaattinen, ystävällinen ja kiltti ja haluaa miellyttää toisia joskus liiankin kanssa. Hän on toisaalta  hyvin epävarma itsestään  ja toisaalta huomion keskipisteeksi hakeutuva. Huomion hakeminen on  ehkä hänen tapansa saada muilta vakuutusta siitä, että on pidetty. Joskus kiltteys ja toisten mielen mukaan tekeminen menee liian pitkälle ja hänen on vaikea asettaa rajoja.

Hänestä pidetään ihan hänen oman itsensä takia, mutta hän ei  tunnu olevan siitä vakuuttunut. Avoimena ihmisienä hän uskoutuu usein minulle ja on hänellä muitakin aikuisia luottohenkilöitä. Hyvä asia on, että hän pystyy puhumaan aikuiselle eikä yksin yritä selviytyä kaikista nuoruuden ja kasvamisen kiemuroista. Itselläni ei nuorena naisena ollut ketään aikuista, jolle olisin voinut tai halunnut puhua ja se on harmi. Nyt tämän nuoren naisen kasvamista aikuiseksi yritän tukea olemalla läsnä ja kuuntelemalla häntä. Hänellä on paljon vahvuuksia ja hienoja ominaisuuksia, mutta esim. omien rajojen asettamisessa on haastetta.

Miksi me tytöt olemme monesti liian kilttejä? Koulumaailmassa tytöt ovat keskimäärin kilttejä, pojille on sallitumpaa olla vähän villi ja kuriton. Kiltteys voi jäädä tytöille päälle, kilteistä pikkutytöistä kasvaa kilttejä naisia. Onko se paha asia olla liian kiltti? On, jos liian kiltteyden takia toiset käyttävät hyväkseen esim. taloudellisesti. Muusta hyväksikäytöstä puhumattakaan.

Olin itsekin lapsena kiltti ja tunnollinen tyttö. En kapinoinut enkä pullikoinut vastaan, vaan tein annetut tehtävät ja läksyt tunnollisesti ja ahkerasti. Teini-iässä kapinointi näkyi pukeutumisessa, mutta yhä edelleen olin kiltti. Vielä opiskeluaikoina ja työelämän alkuvaiheissa olin se hiljainen, luotettava  työntekijä, joka ei vaatinut itselleen mitään, vaan oli tyytyväinen siihen mitä sai.

Olenko minä edelleen kiltti? Olen kai, ei se pois ole karissut. Se on vain jalostunut, liiallisen pehmeyden tilalle on tullut elämänkokemuksen tuomaa itsevarmuutta, selkärankaa, rohkeutta sanoa mielipiteensä ja kanttia haluta asioita itselleen. Uskaltaa olla oma itsensä, vahvuuksineen ja heikkouksineen. Ilmeisesti minussa yhä on kiltteyttä, eräs ihminen sanoo nähdessään minut pitkästä aikaa nimeni, silittää hiuksiani ja sanoo: " Kiltti". Tiedän, että se on kyllä enemmänkin hänen tapansa sanoa omalla kielellään, että hän pitää minusta. Tunteenilmaisu,  joka tulee suoraan sydämestä.

Nuoren naisen kiltteyttä pohtiessani ajattelin omaa tämänhetkistä elämääni. Ehkä minunkin olisi syytä terästäytyä joissakin asioissa ja tuoda oma kantani esiin vahvemmin. Työelämässä liiallinen kiltteys on kadonnut, omassa henkilökohtaisessa elämässä voisi olla toisinaan ponnekkaampi. Pehmeä, mutta vahva.

Kirpakkuutta odotellessa

Kesä ei väisty syksyn tieltä. Lämmintä ja melkein kuumaa riittää aina vaan. Luonnossa näkee jo alkusyksyn, vaikka lämpötila on kesäinen.  Ovatkohan nämä viimeisiä näin lämpimiä retkeilypäiviä?


                    Pieni kaunotar  vaihtanut  jo syysasuun

          Toinen kaunotar kuvattuna alkukesästä

      

Akut on jo ladattu kesäpäivistä, odotan viileää, raikasta, kirpakkaa ja rapsakkaa keliä. Voiko kuumasta saada tarpeekseen? Voi. Minä ainakin. Erään vanhemman herrasmiehen sanoin olen varjossa vaeltaja. Haluan hengittää syksyä sisääni ja kääntää jo lehden uuteen jaksoon. Haluan pinnistellä lämpimikseni kallioisilla poluilla. Haluan maistella puolukoita ja karpaloita. Haluan tuntea syystuulen kasvoillani ja lämmitellä käsiäni kupillisessa kuumaa kahvimukia.

Erikoista, en muista odottaneeni syksyn tuloa näin ennen. Nyt kaipaan sitä. Kuulautta. Kirpeyttä. Ruskaa. Tule vain syksy.

Musiikki kuvina mielessä

Bachin sellosonaatti siivittää unelmiin ja haaveisiin. Unelmat ja haaveet ovat minulle sydämenasia vai voisinko sanoa sielunasia. On varmaan jo käynyt selväksi, että pidän unelmointia ihmiselle merkityksellisenä asiana ja voisin jaaritella siitä pitkäänkin......=)

Eräässä tv-ohjelmassa, jota katselin muutamia vuosia sitten britti musiikintekijä Sting kertoi kuuntelevansa paljon klassista musiikkia  mm. Bachia. Sting kuvaili näkevänsä arkkitehtuurisia näkymiä mielessään kuunnellessaan Bachia. Holvikaaria, pylväitä, kattorakennelmia, korkeita tiloja. Jotenkin Stingin kertoma on hyvin helppo ymmärtää, nimenomaan Bachin musiikista.

Musiikki luo mielikuvia ja näkymiä. Sen vuoksi Youtuben pätkät, joihin ei ole ympätty maisemakuvia sun muuta miellyttävät enemmän. Katson mieluummin artistia tai sitten omia mielikuviani.  Musiikki nostattaa mieleen muistoja ja tunteita. Ehkä siksi musiikkia on joskus antoisinta kuunnella silmät kiinni, uppoutuen.

Jäin kiinni unelmaan

Unohdin eilen mainita pari unelmointiin liittyvää juttua. Psykologian emeritusprofessori Markku Ojasen mukaan haaveiden yksi keskeinen tarkoitus on tavoitteiden vahvistaminen. Haaveillessa  siis tavoitteet selkiytyvät ja jäsentyvät ja saavat lisäpontta. Filosofian lisensiaatti Marja Leena Toukonen sanoo samaisessa Suomen Lääkärilehden artikkelissa, että unelmat eivät toteudu itsestään, vaan niiden toteuttaminen vaatii ponnisteluja. Toukosen mielestä unelmat vievät elämää eteenpäin ja siksi jokaisen pitää miettiä omia unelmiaan ja ottaa vastuta elämästään. Ja siihen kuuluu hänen mukaansa kyky tehdä itseä koskevia, vaikeitakin  päätöksiä.

Lisäksi Toukonen sanoo:" Onnellinen on se, jolla on unelma, mutta myös se, joka etsii unelmaansa".

Ja vielä Tommy Hellsten kirjassaan Saat sen mistä luovut:"Unelmamme ja haaveemme pyrkivät kertomaan meille, minkälaisia me olemme tulevaisuudessa, jos uskallamme niitä kuunnella. Ne ovat osa meissä olevaa luovuuden liikettä."  -  "Meidän tulee uskoa haaveidemme merkittävyyteen. Meidän tulee suhtautua niihin niin vakavasti, että kuuntelemme niitä syvästi. Haaveet kutsuvat meitä rohkeaan elämään, sellaiseen jossa on todella kyse elämästä eikä pelkästä elämän varmistamisesta tai selviytymisestä."

Niin, jos haaveita ei halua jättää pelkiksi päiväunelmiksi, se vaatii työtä, rohkeutta, kanttia tehdä muutoksia, uskoa tulevaan. Kyllä ne voivat toteutua, unelmat. Tai paremminkin, niiden toteutumiseen voi itse vaikuttaa ja laittaa niitä tapahtumaan. Niin minä uskon, ikuisena optimistina ja muutaman pienen unelman saavuttaneena. Kuten sanottu, pää pilvissä, jalat maassa.....=).

Voiko olla unelmoimatta?

Haaveilla, unelmoida, haaveksia, uneksia, haikailla, kuvitella, rakentaa pilvilinnoja. Unelmallakin on monia synonyymeja synonyymisanakirjan mukaan; haave, pilvilinna, utopia, kuvitelma, utukuva (tämä on suosikkini), halu, tuulentupa. Haaveen kohdalla lista täydentyy osin samojen lisäksi  illusiolla, toiveunella, toiveella ja unella.

Haaveen ja unelman jotkut synonyymit kuten pilvilinna ja utopia antavat kuvan, että ne  ovat  jotain täysin saavuttamatonta, pelkkää mielen haihattelua.Pilvilinna kertoo, että se on jossain kaukana ylhäällä taivaalla tavallisen ihmisen ulottumattomissa. Sana linna taas kertoo suuruudesta, mahtavuudesta, loistostakin. Niin suuri ja kaukainen, että sitä tuskin saavuttaa. Utopia on sanana sävyltään samansuuntainen, ei se ole tottakaan vaan ainoastaan kuvittelua ja tuskin toteutuvaa.

Mutta jokaisella meistähän on silti unelmia ja haaveita. Vai eikö ole? Voiko olla ihmistä, jolla ei olisi edes pienen pientä haavetta sisimmässään? Haavetta, jota ei olisi koskaan itsekään tietoisesti ajatellut, se vaan on siellä? Onko kaikilla haaveilun taito? Vai ajatteleeko osa ihmisistä sen olevan ajanhukkaa ja turhaa hömpötystä?

Uskon, että kaikilla on haaveita ja unelmia. Pieniä tai suuria. Pieniä, arkisiakin toiveita jonkin asian toteutumisesta. Suurempia, korkealentoisia unelmia, joista kaikkia ei ehkä uskokaan tavoittavansa. Rationaalinen ihminen näkee ne tavoitteina elämässään. Toinen taas tietoisesti näkee ne utukuvina, joita kohti kurkottaa. Sanotaan, että ihminen alkaa ottaa askeleita unelmaansa kohti tiedostettuaan sen olemassaolon. Ehkä näin onkin. Vai tuleeko unelma lähemmäs rohkeaa ja sinnikästä haaveilijaa?

Mistä haaveet tulevat? Kaipuusta ja kaihosta johonkin? Halusta saavuttaa jotain? Jonkin puutteesta? Kumpuavatko ne sielun ja sydämen syvyyksistä? Ja jos ei tunnusta omaavansa yhtä ainokaista haavetta, onko edes elossa?

Unelmat ja haaveet muuttuvat elämän varrella. Joitakin ehkä saavuttaa, osin tai kokonaan. Osa muovautuu elämänkokemuksen, iän ja rohkeuden myötä. Toiset unelmat jäävät unholaan ja uusia tulee tilalle. Mutta aina niitä on. Eikä se tarkoita sitä, että vaipuisi päiväunelmiin käsi poskellla muusta maailmasta irrottautuen silmät utuisena kaukaisuuteen tuijottaen. Haaveet kulkevat matkassa mukana, arjessa seuralaisina. Mielen perukoilla, välillä unohtuenkin.

Miltä se unelma sitten maistuu, kun sen saavuttaa? Onko se yhtä makeaa, kuin on uneksinut vai oliko pääasia sittenkin matka kohti unelmaa. Sitä voi miettiä. Tapoja lähentyä unelmaansa on yhtä monta kuin on erilaista elämänpolkua. Matkaa kohti haavetta voi edesauttaa ystävän kannustus, tuki tai seura. Ja oma palava halu, intohimo, uteliaisuus.

Siellä ne odottavat saavuttamistaan, pilvilinnat ja utukuvat. Ehkä lähempänä kuin arvaatkaan, jo seuraavan kulman tai mutkan takana.


                            Porrasholvi 1 - Elina Luukanen

Tähtitaivaan alla

Tummuvat illat  ja esiin hiipivät tähdet. Olen odottanut teitä.  Lammen pinta sileänä peilinä. Yö yllättää sankalla pimeydellään. Taivaankansi säihkyy. Yön syli on pehmeä.

Juuri ennen unentuloa vuoteessa välähdys katossa. Kuin tähti. Oliko se kuvitelmaa? Vai silmien räpäytyksen tuoma harhakuva? Ja kohta toinen välähdys, toisessa kohdassa. Se oli todellinen. Kattoon asennettu huippuedistyksellinen, tähdenlennot näyttävä systeemi? Välähdys siellä, toinen täällä. On tämä totta. Ja olen valveilla.

Epätodellinen tunnelma. Uni ei tule silmään  ennen kuin löytyy selitys salaperäisille  välähdyksille. Voitko arvata sen? Se liittyy lentokoneisiin. Yli lentäviin.  Kun kone lentää yli, valo katossa välähtää. Jollain merkillisellä, melkein maagisella tavalla, koneen valot heijastuvat ikkunan kautta huoneen kattoon sykähtävinä, tähdenkaltaisina valoväläyksinä. Muuta järjellistä selitystä ei löytynyt.

Kyllä, olin hereillä enkä nähnyt unta. Vaikka unelta se tuntuikin. Vaivuin unen pilvihattaroille kuin tähtien tuikkeessa.

Omiin ajatuksiin

Toisinaan sitä uppoutuu omiin mietteisiinsä, siis ihan todella uppoutuu. Eikä ole kyse hetkistä, tunneista vaan päivistä. Toki sitä hoitaa arjen rutiinit ja työt kuten tavallisestikin, mutta yksin ollessaan unohtuu omiin ajatuksiinsa. Tarvitsee aikaa itsekseen, vetäytyy vähän kuoreensa. Mutta hyvällä tavalla. Ei vain kaipaa tiivistä sosiaalista elämää eikä ihmiskontakteja niin paljon kuin joskus muulloin.

Ei sitä itse välttämättä edes huomaa, että vetäytyy omiin oloihinsa. On niin paljon pohdittavaa mielessä, että se vie päähuomion. Aika menee aatellessa kuten eräs viisas nainen aikanaan sanoi. Niin se vain on. Kun mieli on täynnä ajatuksia, jotka vaativat selvittelyä. Pohdintoja, joita pyörittelee eri näkökulmista. Kysymyksiä, joihin koettaa löytää vastausta. Ja kaikkiin ei vastausta löydykään, mutta asioita jäsentelee mietiskellessään.

Ei tarvitse olla varsinaista ongelmaa, joka päätä vaivaa. Saattaa olla vain asia, joka kerta kaikkiaan pyörii päässä aikansa eikä se jätä rauhaan, ennen kuin sitä on aikansa pohtinut. Jokin asia nousee pintaan. Ja siinä se on eikä häviä noin vain. Mutta tarvitseeko sen hävitäkään?

Sitä kun voisi katsoa itseään kärpäsenä katosta. Ajatuksissaan, pohtivana, mietteisiinsä keskittyneenä. Jos katsoo itseään peilistä, ilme muuttuu. Se ei ole enää se sama mietiskelyyn keskittynyt ilme. Ajatus harhautuu ja huomio kiinnittyy johonkin muuhun. Kokeile vaikka. Jos olet nainen, tarkastelet ehkä hiuksiasi ja meikkiäsi, jos olet mies, niin - niin, mitäs mies peiliin katsoessaan tarkasteleekaan? Ei tietoa. Parransänkeä? Hiuksia?

Mies kun haluaa pohtia, hän vetäytyy autotalliin tai vastaavaan maskuliiniseen linnakkeeseen, johon naiset harvemmin tuppautuvat. Nainen kun haluaa pohtia, mihinkäs hän vetäytyy? Oli aika, jolloin omaa aikaa halutessani menin puutarhaan, omaan salaiseen maailmaani. Mieluiten muiden katseilta suojaan. Tai sitten rannalle. Katselemaan veden pintaa.

Joka tapauksessa pohdiskelu vaatii hiljaisuutta ja omaa rauhaa. Että kuulee oman sisäisen äänensä ja sisäisen puheensa.