perjantai 27. heinäkuuta 2012

Aamulla varhain

Oletko sinä kohdannut ihmisiä, jotka tuntuvat imevän kaiken energiasi? Vuorovaikutuksesta heidän kanssaan ei saa mitään, vaan he imaisevat lyhyessäkin kontaktissa voimasi minimiin. Heistä saattaa pitää, nähdä ja tunnistaa heidän hyviä ominaisuuksiaan ja viehätysvoimaansa, mutta nopeasti huomaa  heidät varsinaisiksi energiasyöpöiksi omalla kohdallaan.

Kohtasin tälläisen henkilön ja puoli tuntia hänen seurassaan sai minut hyvin uupuneeksi. Tämä tunne ei ole uusi, olen sen ennenkin kokenut hänen kanssaan. Vapaalla en näitä kohtaamisia tai energiasyöppöjä lähelleni tahdo, mutta työn puitteissa tälläisiä tilanteita tulee joskus. Niitä ei voi välttää, mutta ei niitä yhtään lisääkään halua. Huih, lomalla hyvin levännyt ihminen tunsi hetkessä melkein kuin  jääneensä höyryjyrän alle.






Vaikka uuvuinkin, huomasin itsessäni halun  tehdä tilanteelle jotain konkreettisesti. Työssäkin voi ottaa oman tilansa eikä tarvitse antaa toisen imaista sinua typötyhjäksi.Ehkä juuri loman läheisyys ja oma rennon rauhallinen olo sai reagoimaan niin, taisinpa ottaa tilaani  hiukan liiankin voimakkaasti. Mutta niin täytyy joskus tehdä, tämäkin on osa omasta työhyvinvoinnista huolehtimista.





Lisää kokonaisvaltaista hyvää oloa on tiedossa huomenna, pakkaan reppuni ja lähdemme, kamerani ja minä, tutkimaan taas erästä uutta polkua. Tiedossa on huikeita järvimaisemia, salaperäisiä ja mutkallisia pitkospolkuja, tulien tekoa ja vilvoittelua järvessä. Nyt kun kerronkin siitä, mieleni virkistyy ja alan hymyillä.

Ihanaa ja rentouttavaa viikonvaihdetta myös sinulle! Muista tehdä asioita, joista tykkäät ja nautit....=)!

8 kommenttia:

Pepper kirjoitti...

Voi miten kauniita ja rauhoittavia kuvia sinulla taas ja odotan innolla kuvia viikonlopun retkestäsi :) Jokaisessa työyhteisössä on varmaan ainakin jonkinasteinen energiasyöppö, valitettavasti. Itse koen raskaimpana ne sellaiset energiasyöpöt, jotka ovat pessimisteistä pahimpia ja jotka eivät koskaan sano "Minulle kuuluu hyvää..., Onpa ihana päivä..., Minä pidän..." tai mitään vastaavaa. Kaikki on heillä huonosti, he ovat katkeria muille ja onnistuvat pienessä hetkessä synkentämään loistavasti alkaneen päivän. Olen joutunut vuosia sitten aika tylysti vain katkaisemaan välit tällaisen ystävän kanssa, kun en enää vaan yksinkertaisesti jaksanut.
Oikein ihanaa ja rentouttavaa viikonloppua sinulle, nauti luonnon kauneudesta!

FeminineApproach kirjoitti...

Kiitos Pepper, kiva kuulla sinusta!

Joskus täytyy tosiaan miettiä, millaisia ystäviä ainutkertaiseen elämäänsä mukaan haluaa.

Kiitokset, nautin varmasti retkestäni ja kuvia tulee tänne sitten....=)

Pia kirjoitti...

Hei, kiitos kun olen saanut ihastella sinun kuvia ja lukea sinun kirjoituksia. Samanlaisia ajatuksia on ollut itsellänikin näistä energiasyöpöistä. Nykyään näin pikkuisen vanhempana osaan jo suhtautua tilanteisiin erilailla. Annan toisen "höyrytä" ihan rauhassa ja koetan pysyä itse rauhallisena. Paras keino on tietenkin pysyä mahdollisimman kaukana näistä enrgiasyöpöistä mutta kuten sanoit, työelämässä se ei onnistu.Kaikkien kanssa on vaan osattava tulla toimeen.

Sanna kirjoitti...

Tunnistan itseni ajatuksistasi. Olen kyseisen asian kanssa hyvin tietoinen ja yritän välttää viimeiseen asti energiasyöppöjä ihmisiä. Mutta jossain tilanteissa on väistämätöntä kohdata heitä, kuten juuri tuo työ. Meidän tulisi osata vahvistaa itseämme niin, ettemme antaisi kenekään viedä energiaamme. Itsensä rajaaminen on niin tärkeää. En ole vielä omassa herkkyydessäni oppinut taitoa rajata energioita. Imen luonnostani liikaa. Yksinolo antaa valtavasti vastavoimaa, joten hyvältä kuulostavat suunnitelmasi. Ja muutenkin upea retki tulossa!

Sandy kirjoitti...

Kyllä, ja viisaita puhut. Kirjoitin joitain aikoja sitten blogiini ympärillä olevien ihmisten vaikutuksesta, ja mielessä on ollut päivittää tuota ajatusta, kun se on jäsentenyt mielessä ja elämäkin on tuonut taas uutta. Hyvin osasit asian kuvailla. Niin se juuri on.

Ihanat kuvat jälleen kerran.

Katja - Tässä ja Nyt kirjoitti...

On kokemusta näistä "energiavarkaista" - ja nykyään en hakeudu heidän seuraan, joiden kanssa tapaamisen jälkeen on tunne, että mehut on viety.

Anna kirjoitti...

Kiitos kun jätit kommentin blogiini; sain mahdollisuuden tulla vastavierailulle ja tänne taidankin jäädä :). Upeita kuvia ja ihania ajatuksia!

FeminineApproach kirjoitti...

Kiitos kommenteistanne, huomaan että monella on kokemusta energiasyöpöistä!

Evangelina, kiitos ja kiva, kun luet juttujani...=) Minä yritän myös pysytellä rauhallisena toisen höyrytessä, vielä on opettelemista siinä. Joskus yllättyy itsekin, kuinka vaikeaa se on, vaikka perusrauhallinen olenkin.

Shantasha, puhut kuin minun suullani, itsensä vahvistaminen on niin tärkeää ja siihen pyrin ja juurikin mm. yksinolon kautta. Onnekseni nautin yksinolosta hyvin paljon, voin harjoitella paljon...=)

Sandy kiitos....=) Jännää, miten meistä monet kokevat tuon asian samalla tavalla. Käyn lukemassa kirjoituksesi sopivan ajan koittaessa!

Katja, sanot sen hyvin, juuri kuten minäkin yritän toimia, et "hakeudu" energiavarkaiden seuraan.

Anna, kiitokset ja tervetuloa lukemaan....=) Olen vieraillut blogissasi ennenkin, mutta vasta nyt sain aikaiseksi kommentoida!