Kun aallokko rauhoittuu

Minun muutokseni koskettaa myös muita ja tänään näin sen vaikutuksen ihmisiin, joiden kanssa työskentelen tiiviissä kontaktissa. Uutinen muutoksesta oli yllätys heille, osalle melkein shokki. Oli koskettavaa  itsellekin nähdä heidän reaktionsa uutiseen, heidän liikutuksensa ja epävarmuutensa tulevaan. Ihmiset  prosessoivat  muutosta eri tavoin ja näin silmieni edessä erilaisia tapoja käsitellä asiaa. Ja asian käsittely jatkuu osalla  vielä pitkään.

Itse on jo ehtinyt jotenkin päästä sinuiksi muutoksen kanssa, vaikka tietää edessä olevan paljon uutta ja tutkimatonta. Yritän muistaa  ja uskoa elämän kantavan. Ja samalla yritän rohkaista muitakin ja luoda heille uskoa tulevaan. 

Olen selvinnyt pahimmasta myrskysilmäkkeestä, vaikka vielä on näköpiirissä suuria aaltoja ja vaihtelevaa säätä. Nyt tiedän kuitenkin, että selviän hengissä. Ja siitä on kiittäminen monia minua tukeneita ihmisiä ja aikaa. Aikaa, jolloin olen saanut pohtia ja pureskella asiaa.

Tässä mylläkässä olen taas kerran havainnut, kuinka toisen ihmisen myötätunto, empatia, tuki ja vierellä kulkeminen voivat kannatella vaikeassa tilanteessa. Kuinka tärkeitä me olemme toinen toisillemme. Ja sitä haluan tehdä nyt itsekin toisille, jotka vielä ovat hämmennyksen ja epävarmuuden olotilassa.

Ihmeellistä, ajatus alkaa selvitä ja kirkastua ja mieliala rauhoittua. Ja nyt voinkin hyvillä mielin toivottaa teille rentouttavaa alkavan syksyn viikonvaihdetta!

Kaarevaa ja pörröistä

Näkökulmasta riippuu, näkeekö kauneutta vai ainoastaan rikkaruohon ojanpohjalla. Näkeekö kiemuroiden keveän keimailevan kaarevuuden vai roskaavan, kuihtuvan rentunruusun kappaleen.

Tervetuloa lukijaksi Evangelina!

Tyvenessä

Tyvenessä ollaan edelleen. Ainakin melkein, tirautin minä pienet itkut tänäänkin. Mutta tänään myös hymyilin ja jaksoin hiukan hassutellakin. Se on helpottavaa, on hyvin raskasta murehtia ja kantaa huolta koko ajan. Pienetkin tyvenet tuovat lepohetken ja antavat voimia.

Teidän kannustavat sananne ovat myös olleet tukena ja lohdutuksena. Vaikka emme tunne toisiamme, olen kokenut sanojenne tulevan sydämestä ja ne ovat todella auttaneet. Kiitos!

Tänään olen tiedostanut, etten ole ainoa joka on myrskyn silmässä. Muut voivat olla ja ovat vielä rankemmassa  tilanteessa. Se on suhteuttanut tilannetta minulle paljon. Elämä voi olla toisinaan todella epäreilua ja riipaisevaa. Se paljastaa niitä tummempia sävyjään ja silloin kaipuu hehkuviin ja iloisiin sävyihin on suunnattoman suuri. Mutta kaikki ne sävyt kuuluvat elämään, niin se vain on. On aika itkun, on aika naurun. Tänään minulla oli vähän niitä molempia. Nyt tässä hetkessä itku on kauempana ja levollinen olo lähempänä.

Hengähdystauko

Myrskyssä on havaittavissa pieniä tasaantumisen merkkejä. Ehkä se on vain väliaikaista. Aika näyttää.

Tämä myrsky on suuri muutos elämässäni. Muutos, joka tuli yllättäen, mutta johon olen osin silti valmis. En vain pidä yllätyksistä ja liian nopeasta temposta enkä ripauksestakaan tunnetta painostuksesta tai työntämisestä.

Muutoksen keskellä  olen pohtinut ja käsitellyt asioita paljon itsekseni omassa päässäni. Hyvin helpottavaa on ollut myös avautua parille luottohenkilölle. Kun puhuu ääneen vaikeista asioista toiselle, tunteet nousevat helposti pintaan ja itkukin saattaa tulla. Mutta se on sallittua eivätkä kuuntelijat ole siitä hätkähtäneet vaan ovat osoittaneet ymmärrystä. Niissä tilanteissa olen näyttänyt heikkouteni ja haurauteni, en sitä ole voinut peittääkään. Luottamalleen ihmiselle uskaltaa näyttää inhimillisen heikkoutensa, ei tarvitse pelätä toisen suhtautumista.

Ja sitten sisäisten tuntojen  jälkeen kevyt osuus, jos olet kiinnostunut vain inhimillisen tunne-elämän pohdinnoista, älä lue tätä kappaletta. Keskellä tätä myllerrystä kävin tarkistuttamassa fyysisen  kuntoni. Lihaskuntotestit kertoivat uutispommin,  vatsalihakseni  ovat  erinomaisessa kunnossa! Tämä oli niin uskomaton juttu, että kerron sen teille, vaikka en tapaa kirjoittaa tälläistä tänne.Tässä huolen, pelon, epävarmuuden ja muuttuvan elämän keskellä tämä on minulle sen suuruusluokan uutinen, että siitä  on revittävä kaikki ilo irti.  On aika mahtavaa olla keski-ikäinen, ei mallimitoissa oleva nainen, jolla on erinomaiset vatsalihakset.....=) Kesällä on jumpat ja vatsaliikkeet  olleet lomalla ja vatsa on pyöristynyt, kun olen herkutellut kesäruuilla ilman huolen häivää. Mutta talven ja kevään hikiset hetket jumpassa kantavat siis hedelmää. Hurraa!

Yhteiskiitos teille lukijani tuesta ja kannustuksesta tässä minulle vaikeassa elämänvaiheessa, sanoillanne olette välittäneet hyvältä tuntuvaa empatiaa ja  energiaa. Olette ihania...=)

Tervetuloa mukaan lukijaksi Hymyilevä tyttönen!

Turvaisasti

Perusturvallisuus on ihmiselle tärkeää, ne elämän peruspilarit, jotka pitävät elämän taloa pystyssä tukevasti. Ja minulle erityisesti.

Olen kiinteä merkki myös horoskoopissa ja kiinnityn elämäni peruspilareihin vankasti. Läheiset ihmiset, koti, työ, oma yhteisö, oma elämäntapa, arvot.  Jos jokin niistä on uhattuna, mielenrauhani ja tyyneyteni häiriintyy. Olen vakaa ja myönnän, omaan elämäntapaani voimakkaasti kiinnittynyt tai jopa liimautunut. Kotini on linnani ja minulle erittäin tärkeä turvapesä, en halua muuttaa ja vaihtaa paikkakuntaa  usein, vaan  juurrun syvään kotiini ja asuinympäristööni. Samoin työ, en ole kiinnostunut vaihtelemaan ja kokeilemaan uutta parin vuoden välein, vaan haluan tehdä työtä pitkään samassa paikassa, jos koen sen itselleni mielekkääksi.

Ja ihan sama pätee ihmissuhteisiin ja elämäntapaan. Vakaus ja turvallisuus ovat minulle ihan valtavan tärkeitä. En pidä kertakäyttöisyydestä missään muodossa, olen pitkän linjan nainen tässäkin asiassa. Nämä  kaikki luovat ihmiselle ja tässä tapauksessa minulle vahvaa perusturvaa, jonka varaan on hyvä rakentaa elämää. Kun jokin seikka horjuttaa perusturvallisuuttani  tiedostan, kuinka olennainen se onkaan. Mutta niin se on varmaan kaikille ihmisille.

Vaikka olen näin vakautta rakastava, usko tai älä voin silloin tällöin poiketa rutiineistani ja vakiintuneista tavoistani. Jos itse päätän niin. Minun on tiedetty tehneen  suuriakin päätöksiä ja muutoksia varsin nopeasti, lähiympäristöllekin yllättäen. Niin voin toimia, jos muutos on täysin omaehtoinen ja  vapaavalintainen. Tarpeeksi perusteellisesti kun on asian harkinnut, niin itse toimeenpano voi olla ripeäkin.

Ulkoapäin tulevaan muutokseen, johon koen itseäni painostettavan suhtaudun sen sijaan vähemmän innostuneesti, suorastaan penseästi. Minua on vaikea ylipuhua, jos olen eri linjoilla. Ja auta armias jos minua yritetään komennella - ihan varmasti isken jalat tiukasti maahan ja vastustan vaikka periaatteen tähden....=)

Myrskyn silmässä

En muista, onko minulla koskaan ollut näin vaikeaa vuotta elämässäni. Isoja asioita tapahtuu ja tuntuu, että jokin myrskytuuli kieputtelee minua. Juuri kun oloni ja elämäni tasoittuu edellisestä pyörähdyksestä, nurkan takaa syöksyy uusi puhuri.

Tunteet ovat pinnalla ja olo herkässä, olen myrskyn silmässä. En haluaisi kitistä ja valittaa, mutta huomaan sitä nyt tekeväni. Tunteiden purkaminen helpottaa vähän oloa.

Tämä ainutkertainen elämä näyttää kasvojaan eri näkökulmista. Tällä kertaa tavoin, johon en ole törmännyt kertaakaan aiemmin elämässäni. Monenlaisia tilanteita ja vaiheita on  ollut, mutta tälläistä ei koskaan.

Nyt on käännekohta. Keskellä myrskyn silmääkin tajuan, että kaiken seurauksena voi olla uusi mahdollisuus. Ehkä sellainen avautuu edessäni, vaikka juuri nyt en sitä ihan  pysty näkemään.

Irronnut

             
                        Elämä ilman kyyneliä on autiomaa ilman sadepisaraa
                                           espanjalainen sananlasku

Vaalimisen arvoisia

En tiedä, olenko  koskaan täällä tullut kirjoittaneeksi, että työni on opettanut minua paljon. Mutta se todella on. Opettanut ja antanut paljon. Vaikka se nyt uuvuttaa ja stressaa ja tunnen voimavarojeni hiipuvan, se opettaa edelleen. Ja myös antaa.

Työni on opettanut avoimuudesta, aitoudesta, positiivisuudesta, viattomuudesta ja rakkaudesta. Työ ja siinä kohtaamani ihmiset ovat  näyttäneet, mikä voima noissa asioissa on. Ja samalla olen myös tiedostanut, miten moni meistä ihmisistä menettää noita ominaisuuksia aikuistuessaan. Joko menettää täysin tai osin tai piilottaa ne.





Nuo ominaisuudet  ovat olemassa lapsessa, mutta ne katoavat osalta  meistä matkan varrella. Tietoisesti tai tiedostamattamme muutumme toisenlaisiksi, ehkä erilaisten kokemusten  takia. Elämä muuttaa meitä ja tulemme aikuisiksi. Jos huonosti käy, kyynistymme tai katkeroidumme. Emme uskalla olla kuin pieni lapsi, jolle elämä on joka päivä yhtä ihmeellinen, ihana seikkailu.

Yritän itsekin vaalia noita ominaisuuksia itsessäni, etten niitä  kadottaisi. Jotkin niistä ovat luontaisempia ja pysyvät sitkeämmin minussa, vaikka tapahtuisi mitä. Toiset taas välillä meinaavat painua muiden ominaisuuksien alle. Jos ne voisi säilyttää itsessään aikuisen versiona, lapsuuden jalostuneempina muotoina, ajattelen esim. avoimuutta. Haluan olla avoin, mutta aikuisen harkitsevalla tavalla, itseäni  suojellen muttei liikaa itseään muilta sulkien. Oliko vaikeasti muotoiltu?

Olen onnekas, kun olen voinut  tehdä tälläistä työtä. Se on osaltaan kasvattanut minua ihmisenä ja varmaan kasvattaa edelleen.  Toivottavasti  minä vanhana, ryppyisenä mummuna olen jo jonkin verran viisastunut ja silti yhä  kiinnostunut ja innostunut elämästä. Tavoitteeni on siis tulla iloluontoiseksi, hurmaavan höppänäksi mummoksi. Niin. =)

Taidetta aamunkajossa

Vielä lisää seititettyjä.Yrittäkää kestää, tekin jotka ette hämähäkeistä välitä.  Noita on nyt osunut kamerani linssiin useampi, nousevan auringon valo paljastaa ne silmille.

Tuota  katsoessa miettii,  mitä on tapahtunut vai onko aukko tarkoituksellinen.

Klassinen malli on unohdettu, muoto on abstrakti ja vapaa. Kannattaa klikata isommaksi.

Erilaista  muotokieltä. Seitti  muodostuu kuin ohuen ohuista, hauraista  lasisäikeistä.

Miten niin  hämyinen olento kuin hämähäkki kykenee saamaan aikaan noin herkkää ja  salaperäistä taidetta?

Seititetty

Varhain

Varhain aamulla, kun tuntee olevansa ainoa joka on hereillä. Ja luultavasti onkin. Metsä on  aamutunnit minun. Minusta se on mukava ajatus. Kesäaamuna  varhain metsä on erilainen, tuntuu kuin astuisi satumaiseen maailmaan. Äänessä eri linnut kuin päiväsaikaan, voimakkaat tuoksut, nousevan auringon kajo, kaste ja utu - melkein odottaa keijujen ja maahisten ilmaantuvan kannon takaa.

Oioi!

Niin, olen täpinöissäni. Osin endorfiinihumalassa. Edes työmurheet ja stressin oireet eivät tänään hyvää oloani pysty himmentämään.

Ai että mikäkö näin riemastuttaa? Tein varauksen ruskareissua varten, se on nyt lyöty lukkoon ja merkitty kalenteriin! Se tässä eniten täpinää aiheuttaa. Ja kävin lenkilläkin, siitä endorfiinihumala.

Ovatkohan hormonini  ylikierroksilla, kun  tunnen olossani niin voimakkaita tunnetilojen vaihteluita......=)? Työ aiheuttaa stressiä, uupumusta ja vahvaa tarvetta pitää huolta itsestään, niin henkisesti kuin fyysisesti ja se kaikki näkyy voimakkaina negatiivisinakin tunteina. Ja sitten toisaalta liikunta ja muut vapaa-ajan mielenkiinnon kohteet saavat aikaan valtavia mielihyvän, ilon ja riemun purskahduksia. Miten minä näin voimakkaasti asioita tunnen ja koen, minä, rauhallinen viilipytty? Vai annanko minä nykyään tuntemusten ja tunteiden tulla vapaammin pintaan ja ilmaisen niitä estottomammin? Tiedostanko niitä enemmän kuin ennen?

No, en kanna tunteistani  sen suurempaa huolta, niin kauan kuin koen  olevani tasapainossa. On niin hyviä kuin huonompiakin tuntemuksia,  se kuuluu elämään. Välillä vaikeaa taaperrusta ja kompastelua, välillä huikeaa liitoa kohti unelmia.

Niin, unelmat. Ne rakkaat ja hellästi vaalitut. Taas kuljen kohti erästä unelmaani, siitä tulee totta. Uskomatonta, mutta vaikka tämä vuosi on koetellut ja vielä koettelee minua paljon, niin olen minä saanut ja vielä saan toteuttaa hartaita unelmiani. Ja se on upeaa. Aivan ihanaa. Niin ihanaa, että minä vaan hymyilen täällä onnellisena aamutakissani.....=)

Ja jos minä, stressaantunut taapertaja voin saavuttaa unelmani, niin ihan varmasti voit sinäkin. Älä koskaan luovu unelmistasi, pidä niistä kiinni, vaikka välillä vain hennolla otteella. Mutta pidä kiinni. Kaikki on mahdollista. Ihan kaikki. Joku kaunis päivä.

Elämän opin tiellä

Minusta tuntuu, että vaikka olen keski-ikäinen, niin kasvua ja kehitystä tapahtuu koko ajan. Ihan totta, koen oppivani itsestäni,  toisista ihmisistä ja elämästä   lisää jatkuvasti. Mutta niinhän se menee, ihminen ei ole koskaan valmis. Elämä opettaa paljon, osan niin ettei itse huomaakaan  ja osan siten, että tiedostaa jotakin uutta taas oppineensa.

Viimeisin oppimani asia on, että minusta peruskiltistä ja lempeän mukautuvaisesta naisesta löytyy aimo annos tahtoa ja kykyä puolustaa omia rajojani. En suostu tallatuksi ja määräillyksi, vaan ilmaisen mielipiteeni minua  häiritsevästä asiasta yllättävän suoraan. Ennen en aina tuonut eriävääkään mielipidettäni julki, mukauduin enemmän toisten tahtoon. Toisaalta en muista kohdanneeni kovin autoritääristä tai dominoivaa ihmistä elämässäni. Mutta nyt koen niin ja se on tuonut minusta esiin tämän vahvemman, jämäkämmän ja omista rajoistani  puolta pitävämmän naisen.

Yritän löytää tasapainon itseni ilmaisussa tuollaisissa vuorovaikutustilanteissa . Haluan  viestiä selkeästi, perustellusti ja tyynesti. Minäkin viilipytty olen nimittäin välillä  kiihtynyt, kun olen kokenut tulleeni päsmäröidyksi....=)  Niin, sellaista  en voi  sietää enkä hyväksyä.

Toki minä kaiken tämän oivalluksen keskellä tajuan, että myös minun  pitää katsoa peiliin ja nähdä, etten ole täydellinen. Mutta sitä se juuri on, kasvaminen ihmisenä ja oppiminen. Näkee kehityksen tarvetta itsessään ja jos hyvin käy, näkee myös sitä oppimista,  kehitystä ja viisastumista.

Ja nyt  pohdiskelun päätteeksi tämä lempeä nainen lähtee hikilenkille, että kehokin saa liikettä.  Mukavaa arkisen pakerruksen alkua kaikille  ja lämpimästi  tervetuloa mukaan Kiki!

Lempeydestä

Joskus sitä on liian pehmeä. Liian herkkä. Pitäisikö kovettaa pintaansa? Maailma tuntuu suosivan tiettyä kovuutta, jota kaikissa ei luonnostaan ole. Tuntuu, että liialla pehmeydellä  yhdistettynä liikaan avoimuuteen petaa itselleen hankaluuksia.

Mutta entäpä jos ei halua kovettua? Haluaa olla aito, lempeä, oma itsensä. Muistaa vain jatkossa, mitä on sen tähden kokenut ja siitä oppinut. Niin, herkän, pehmeän ja haavoittuvaisenkin ihmisen sisältä voi hyvin  löytyä vahvuutta ja voimaa. Kuten oivaltavasti Ylen televisiossa pyörivässä Sinun Tarinasi-pätkässä   sanotaan Antti Huttusen sanoin: "Lempeyttä voi odottaa vain voimakkailta".

Tervetuloa lukijaksi Villa Preiskari....=)

Sielun lepuutusta pitkospuilla

Pitkääkin pidemmät pitkospuut, kurjen huutoja, lentoon kahahtavia metsoja ja pyitä, punastuvia karpaloita ja puolukoita. Sielulle balsamia ja upeita elämyksiä. Pieniä ruskareissuja voi tehdä muuallakin kuin Lapissa, vaikka sinne sydämeni halajaa.

Tämä vuosi on minulle koetteleva, Myrphyn laki toimii ja kaikki kasaantuu. Ja juuri siksi tarvitsen reissujani. Vastapainoksi ja voimaannuttamaan. Kaikesta selvitään, mutta välillä koetellaan enemmän kuin laki sallii. Vahvistunko tästä, kuten sanonta sanoo  kaiken mikä ei ole kuolemaksi vahvistavan?

Torron kylän ruiskukoppia piti ihan pysähtyä katsomaan ja miettimään sen tarkoitusta. Joka ei kylläkään selvinnyt.

Reissuillani olen oppinut pari asiaa: aina kannattaa poiketa reitiltä tai pysähtyä kuuntelemaan ja katselemaan luontoa kaikessa rauhassa. Jos en olisi istahtanut pitkospuille kahville, en olisi huomannut noita pieniä punaisia kihokkeja pisaroineen. Oletko sinä huomannut tuollaista kasvia? Sitä pitää tosin katsoa ja kuvatakin hyvin läheltä, maanrajasta.....=)

Valaskalako?

Muutoksesta

Nykypäivän työelämässä tuntuu voimistuvan sensuuntainen kehitys, että ainoaa pysyvää on jatkuva muutos. Näin itse olen alkanut sitä kokea. Työpaikallani muutostahti on kiristynyt viimeisten vuosien aikana kovasti ja tänään sitä ajatellessani tajusin, että koen sen turvattomana. Kun muutosvauhti on liian kova ja käänteet ennakoimattomia, pieni ihminen ei aina pysy siinä mukana.

Työssä monikaan asia ei enää tunnu pysyvältä, vaan mikä päivä tahansa saattavat asiat muuttua yllättäen ja perusteellisesti. Vierestä olen muutaman työkaverin kohtaloa seurannut ja kuunnellut heidän tarinoitaan. Miten työympyrät tai työnkuva voi jokin kaunis päivä vaihtua  ihan tuosta vaan. Ja siitä kerrotaan työntekijälle ilmoitusluontoisesti, turhia pohjustamatta tai valmistelematta. Omalle kohdalle sellaista ei ole  sattunut, mutta mistä sitä tietää? Jos se voi tapahtua muille tuosta vaan, miksi se ei voisi tapahtua myös minulle?

Tiedostin sen  tänään ja aloin pohtia, olenko valmis muutoksiin. Jos työnkuvaani muutettaisiin radikaalisti, minun halukkuuttani siihen suuremmin kyselemättä, olisinko valmis? Jos muutos olisi mielestäni huonompaan suuntaan, mitä tekisin?

Aika nopeasti tajusin, että muutokseen sinänsä olen valmis. Jos itse pystyisin valitsemaan muutoksen itselleni mieleiseksi. Mutta jos se vain määrättäisiin, jos se olisi minulle epämieluisaa, siihen sopeutuminen olisi vaikeaa tai mahdotonta. Se olisi niin vaikeaa, että yrittäisin muokata tulevaa itselleni mieluisaksi kaikin mahdollisin tavoin. Yrittäisin etsiä uuden työpaikan. Jos se löytyisi, voisin muuttaa uudelle paikkakunnalle. Voisin muuttaa kauaskin, itse asiassa ajatus siitä alkoi viehättää minua. Voisin muuttaa pohjoisemmas, siitähän olen haaveillut jo kauan. Se voisi olla uusi alku ja mahtava tilaisuus. Lappiinkin olisi lyhempi matka!

Mutta. Siinä on yksi suuri mutta. Ensin pitäisi olla uusi työpaikka. Vakituinen sellainen. En voisi muuttaa toiselle puolelle Suomea sijaisuuden tai määräaikaisen työn perässä. Ja tiedän, että pohjoisesta työn ja vielä vakituisen  paikan  löytäminen on yhtä vaikeaa kuin neulan löytäminen heinäsuovasta. Mutta ainahan voi pitää silmät auki ja katsella, ei siitä mitään haittaa ole.

Vuorovaikutuksesta

Jokin aika sitten kirjoitin siitä, kun kokee toisen syövän kaiken energiasi vuorovaikutuksessa. Ja sitten on täysin päinvastainen tilanne, ollessaan tekemisissä jonkun kanssa saa energiaa.

Onko tilanne sinullekin tuttu? Kun jonkun kanssa vuorovaikutus on vaivatonta, sujuvaa ja innostavaa? Olo vuorovaikutuksessa tuntuu turvalliselta, vaikka ei toista tunnekaan kovin hyvin. Turvallisuudella tarkoitan tunnetta siitä, että toista ei koe sanallisesti hyökkääväksi  eikä  hänen käyttäytymistään arvaamattomaksi.

Koska sellaistakin kokee joskus.Joidenkin kanssa on fiilis, että ei koskaan tiedä mitä ja miten toinen reagoi. Toisen arvaamattomalta tuntuva käytös ei tue  luottamuksellista ja hyvää ilmapiiriä ja  vastapuoli voi tulla  varovaiseksi eikä enää kykene toisen aitoon  kuunteluun. Kun taas luottamuksellisessa ja avoimessa ilmapiirissä  voi turvallisin mielin olla täysin oma itsensä. Ja se on mielestäni erittäin hyvä lähtökohta hedelmälliselle vuorovaikutukselle. Voi tuntea, että sinua kuunnellaan  ja pystyy itsekin keskittymään täysin toisen kuunteluun. Ja jotta keskinäinen vuorovaikutus sujuisi hyvin, kuuntelu ja kuunteleminen on ydinasia. Siitä kaikki lähtee.

Tänään tein yhteistyötä, jossa kemiat pelasivat luonnostaan hyvin yhteen. Oli ilo tehdä töitä ja toivon yhteistyön jatkuvan. Työyhteisöissä  täytyy sopeutua monenlaisiin ihmisiin, helppoa se ei  aina  kuitenkaan ole. Mutta kun  kemiat napsahtavat kohdilleen, kylläpä työnteko on mukavaa ja voimia antavaa! Onneksi on näitäkin kohtaamisia, niistä tulee  hyvä, tyyni ja hymyilevä olo pitkäksi aikaa

 

.


Tervetuloa mukaan Maalainen!

Untuvainen

Hiljaisuuden katketessa

Tervetuloa mukaan Fauni!

Joskus yritän viettää hiljaisia päiviä. Ne ovat päiviä, jolloin en puhu kenenkään kanssa, en edes tervehdi satunnaista vastaantulijaa lenkillä. Hiljaiset päivät olisivat vastapainoa työlleni, jossa ääntä piisaa toisinaan liikaakin. Mutta on muuten tosi vaikeaa viettää hiljaista päivää.

Lomalla mökille matkustaessani ajattelin yhden tai useammankin sellaisen päivän toteutuvan helposti. Kissan villat. Jos olikin päivä, että pysyin mökillä, joka on niin omassa rauhassaan ettei sinne kukaan tule, soi puhelin. Voin kyllä olla vastaamattakin soivaan puhelimeen, mutta jos iäkäs äitini soittaa, vastaan. Tiedä koskaan, jos vaikka jotain on tapahtunut.

Jos ei puhelin soinut, törmäsin johonkin puolituttuun tai  tuntemattomaan. Yhtenä päivänä oli treffit sähköasentajan kanssa, niin siis virkatreffit. Mutta jokatapauksessa, en tainnut onnistua viettämään yhtäkään hiljaista päivää.

Eikä se onnistu niin helposti kotiympyröissäkään. Ei vaikka retkeilen syrjäisillä metsäpoluilla, viimeistään tuli- tai parkkipaikalla on yleensä  joku. Ja on mukava tapa, joka tosin vaikeuttaa hiljaisen päivän viettoani, että tervehditään reitillä tai lepopaikalla muita retkeilijöitä.

Tänään retkeni sujui pitkään auvoisessa hiljaisuudessa, kuului vain luonnon ääniä. Loppumatkasta väkeä alkoi näkyä runsaasti. Mielenkiintoinen  kohtaaminen tapahtui tullessani nuotiopaikalle, jossa piti taukoa iäkkäänpuoleinen australialainen pariskunta. Small talkia englanniksi keräämistäni kanttarelleista ja lampaankäävistä ja siitä parin mutkan kautta päädyimme keskustelemaan  siitä, kuinka joillakin ihmisillä on harvinaislaatuinen ja arvokas kyky arvostaa elämää sellaisena kuin se eteemme aukeaa.  Lyhyt keskustelu oli yllättävän  filosofinen keskellä suomalaista metsää ventovieraiden, eri maasta kotoisin olevien ihmisten kesken.  Kohtaaminen oli niin kiinnostava ja australialainen pastori rouvineen niin miellyttävä, että en harmitellut hiljaisen päiväni menettämistä. Niin, koin sen menetykseksi, mutta sen sijaan sain hyvin mieleenpainuvan ja erilaisen, läsnäolevan  kohtaamisen.

Ajatus karkailee pohjoiseen

Läsnäolo tässä hetkessä on tärkeää. Ja kaiken lisäksi järkevää. Mitä turhia haikailla menneitä, niitä ei voi muuttaa eikä niitä myöskään saa takaisin. Menneet on menneitä. Tuleviakaan on turha murehtia, huolia tulee ja menee. Ilman huolia ei elämästä selviä, mutta aina niistä on jotenkin selvitty. Eikä tulevassa ole viisasta elääkään, jää tämän hetken hyvyys huomaamatta.

Silti vähän ajatus karkaa tulevaan. Olen kuin pieni lapsi, joka on malttamaton ja innokas. Vielä on odotettava monta viikkoa ruskareissua, mutta monet asiat olen miettinyt jo valmiiksi. Niitä on niin mukavaa miettiä! Seikkailuhattunikin otin jo esiin, itse asiassa se on olohuoneessa  hattuhyllyn sijaan...=)

Myönnän, muistutan pahaista vekaraa, välillä  kokeilen hattua ja sitten jätän sen taas näkösälle. Vähän kuin sukulaispoikani, joka joskus  nukkuikin lempihattu päässään. No, en sentään nuku, mutta tuossa se on lähellä.

Suunnittelu ja valmistelu on suuri ilon tuoja myös, tärkeä osa matkaa ja reissua. Lisäksi olen luonteeltani hyvissä ajoin asioiden valmistelija, en pidä viime hetken häsellyksestä ja kiireestä. Silloin aina unohdan jotain.

Pitääkin miettiä, mistä saan hankittua ne muutamat vielä puuttuvat jutut reissua varten....

Hulahula