torstai 1. marraskuuta 2012

Onnen vilkaisu

Viime viikkojen aikana olen kohdannut monia, monia läsnäolevia ihmisiä. Ihmisiä, jotka ovat pysähtyneet kohdalleni, katsoneet silmiin ja vahvasti olleet siinä hetkessä kanssani. Jutellen, kuunnellen, kertoen, eläen.

Oikeastaan  on ollut minulle yllätyskin taas huomata laaja verkosto, johon kuulun. Nähdä selkeästi, että olen osa suurta kokonaisuutta ja siihen vahvasti kiinnittynyt. Olen lenkki suuressa ketjussa ja  olen nähnyt sen eri osasten vahvistavan toisiaan. Se on hieno ja hyvä tunne, jonka olen kokenut ennenkin ja nyt se taas nousi esiin.

Sen lisäksi tunnen  kuin uuden lehden kääntyneen elämässäni. Moni asia on jäänyt taakse ja tilalle on tullut uutta. Katson eteenpäin  valoisin mielin ja vapautuneena. En tiedä, mitä tulevassa on minua odottamassa, mutta se ei haittaa.






Uskon, että siellä on elämänmakua, niin kyynelten suolaa kuin naurun kupliakin. Minulla on unelmia ja haaveita, joista en hiiskahdakaan ääneen, hyvä kun itselleni niitä  myönnän. Tässä hetkessä uskallan tuskin ääneen  tätä sanoa, mutta  vaikuttaa ihan kuin tuo seuraavan sananlaskun hyvä onni olisi kääntänyt katseensa minuun. Tai  vilkaissut vähän suuntaani.




                    Kun hyvä onni tulee luoksesi, kutsu se sisään.

                                  Espanjalainen sananlasku



6 kommenttia:

Mayo kirjoitti...

Joskus elämässä tulee käänteentekeviä hetkiä. Tiedän tunteen. Onnittelut kutkuttavista muutoksen tunteista : )

FeminineApproach kirjoitti...

Kiitos Mayo!

Birgitta kirjoitti...

Todella hienoa! Mitä enemmän on niiden seurassa jotka ovat läsnä ja voimaannuttavia, sitä enemmän tulee seuransa kaltaiseksi. Samoin tietysti toisinkin päin, kun voit hyvin, annat hyvinvointia ympärillesi.

Ihania hetkiä ja tuokioita sinulle. Haaveile, tunne haaveesi toteutuneina ja iloitse siitä mitä sinulla jo nyt on. Näin annat siivet unelmillesi =)

FeminineApproach kirjoitti...

Totta Birgitta, koen voimaantuneeni ja voin kokonaisvaltaisesti paljon paremmin. Jaksan taas antaa itsestäni muille ja se tuntuu tosi hyvältä. Haluan olla kohtaamisissa vahvasti läsnä, ihmisenä ihmiselle, se on minulle tärkeää.

Kiitos kauniista ja kannustavista ajatuksistasi ja toivotuksistasi Birgitta, ne lämmittävät sydäntäni kovasti!

AAMU kirjoitti...

Hieno aamumuinen tunnelma kuvassa kantaa hyvin tekstiä.

FeminineApproach kirjoitti...

Kaunis kiitos Aamu...=)